.

Olet sydämellisesti tervetullut Runotalon uuteen blogiin ja Voimakorttikauppaan ♥ klikkaa tästä ♥ Iloisin terveisin Sari

tiistai 31. heinäkuuta 2012

Pieniä ruukkutaimia myyntiin 1700 - luvun markkinoille

1700 - luvun markkinat ovat parin viikon kuluttua, joten teen valmisteluja ahkerasti. Tässä ovat kaikki varastostani löytyneet pienet saviruukut. Minullahan on dreija, jonka hankin keväällä. Toistaiseksi on kuitenkin turvauduttava näihin ostoruukkuihin. Jospa ensi kesänä minulla on itse dreijaamani ruukut markkinoilla.

Saviruukut on hyvä upottaa veteen ennen käyttöä. Ruukut ovatkin hauskoja pulputtajia imiessään vettä huokosiinsa.

Voimapuutarhan hiekkaterapia poluilla on valtavasti pieniä taimia. Tässä mutkassa kasvaa roosa sormustinkukka. Viimekesänä se kukki ja kylvi pienet siemenensä tähän hiekalle. Jos katsot tarkkaan niin huomaat, että hiekka on täynnä pieniä sormustinkukan alkuja. Toki tässä on muutamia rikkaruohojakin, mutta ei välitetä niistä nyt. Minun olisi pidettävä hiekkapolkupäivä eli puhdistettava polut, mutta odotan sopivaa säätä. Eikö olekin hyvä tekosyy laiskotella?


Tässä kasvaa vaaleanpunaisen akileijan alku. Sekin on karannut tai eksynyt ihan väärään paikkaan. Osa näistä vaeltajista saa jäädä valitsemilleen paikoille, mutta toisten on siirryttävä muualle. Aion viedä osan siirtotaimista mukanani 1700 - luvun markkinoille Isokyröön myytäväksi.

Löysin myös siperianunikoita. Voimapuutarhassa on paljon vaeltavia kasveja. Akileijoista osa on myös violetteja, joten näistä jälkeläisistä ei ihan varmasti tiedä minkä värisiä lopulta ovat kukkiessaan.



Otin tunnelmakuvia. Pieni ruukku on kovin viehättävä sammaleisella kivellä.


Aikomukseni on liittää näiden pienten alkujen mukaan myös tarinaa niiden alkuperästä jollain tavalla. Miten sen teen selviää viimeistään markkinoilla.

Akileija ja siperianunikko. Siperianunikon ruukku on hauskasti kallellaan.


Sormustinkukan pikkutaimet ovat hyvin pieniä ja sieviä. Jos ostat markkinoilta tällaisen ruukkutaimen niin suosittelen, että istutat taimen maahan viimeistään elokuun lopussa. Tarvittaessa on huolehdittava kastelusta. Ensi kesänä sormustinkukan pitäisi jo kukkia ja kukinnan jälkeen se saattaa hyvinkin lisääntyä siemenistä, jos se viihtyy paikalla.

On mielenkiintoista nähdä miten onnistun myymään näitä markkinoilla. Tämä on ensimmäinen kerta kun kokeilen tällaista. Salaa haaveilen Runotalosta - siitä oikeasta talosta, jossa minulla olisi kesäisin myynnissä pitkät rivit voimapuutarhan taimia. Ken tietää, joku päivä se voi hyvinkin olla totta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti