.

Mukava, että poikkesit tänne: Olet nyt Runotalon vanhassa blogissa, jossa on tarinaa vuosilta 2009 - 2017. Voimarunot jatkuvat Runotalon uusilla nettisivuilla ♥ klikkaa tästäRunopolkujen lakaisuterveisin Runotalon Sari

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Jokaisella on toisensa kautta yhteys kaikkiin


En pyydä valoa
laskeutumaan alas luokseni,
vaikka huomaan
sen saapuvan tänään lähelleni.


Olen tässä lähellä,
en ota valoa sydämeeni,

vaikka tunnen sen olevan
mahdollista minulle.


En tee niitä asioita
jotka voisin,
jos uskoisin
hieman enemmän
tänään, huomenna,
tulevaisuudessa
- niin ajattelen.


Jään yhä odottajaksi,
vaikka tahtoisin olla

tekijä, toteuttaja
tässä maailmassa,
tässä elämässäni.
Runotalo
 

 

Hiljaisuudessa kulkee
pieni hevonen eteenpäin.

Tiensä on pimeä,
mutta aurinkokin
on silloin tällöin
häntä lohduttanut
läsnäolollaan.


Pieni hevonen ei tiedä,
miksi on tällä tiellä,
se tekee vain mitä sen
on pyydetty tehdä.


Siksi se kulkee yhä eteenpäin,
vaikka on jo vuosisatoja sitten
huomannut olevansa
samalla kehällä kiertolaisena.


Kaikki me olemme
kehällä kiertolaisena;
kuu, maa, aurinko, tähdetkin.


Emme me kulje eteenpäin,
emme taaksepäin.
Me olemme, me olemme,
yhä samassa pisteessä lopulta;
aika on vääristymää.


Meillä on vain tämä hetki.
Löytäessämme sen itsestämme,
voimme rauhoittua, pysähtyä,
sillä ei ole mitään kuljettavaa.

On vain elämä itse, sen tarkoitus,
mutta mikä se lopulta on?
Runotalo





Sammaleen vihreä huntu
on laskeutumassa kaupungin ylle,
lintujen odottaessa
kauempana valmiina;
ne aikovat laskeutua vasta sitten,
kun huntu on paikoillaan.

Linnut eivät ole tästä maasta,
ne ovat tulleet paljon kauempaa.
Tämä kaikki on
osa suurta satua,
ikiaikaista tarinaa.

Etsiessäni onnea olen löytänyt linnut,
laskenut hunnun paikoilleen.
Odotan, että jotain tapahtuisi,
että linnut vihdoinkin asettuisivat
ja saisin nähdä kaiken valmiina,
sillä ilman sitä hetkeä
mikään ei ole minulle täydellistä.

Huntu on laskeutunut,
aurinko loistaa taivaalla
värjäten kaiken kullan hohtoiseksi,
linnut lähtevät lentoon
ja etsiytyvät paikoilleen.

Katselen kauempaa
ymmärtämättä kaiken kauneutta.
Linnut katselevat
mustilla silmillään toisiaan,
jokaisella on yhteys toiseensa
ja sitä kautta seuraavaan lintuun.

Olen osana tuota joukkoa
tästä päivästä lähtien,
sillä olen katsonut linnun silmiin,
olen laskeutunut tähän kaupunkiin
ollakseni lintu muiden joukossa.
Runotalo



Valokuvaaminen on läsnäoloa hetkessä. Keskittyessäni kohteeseen tunnen syvää rauhaa. Löydän kasveista uusia yksityiskohtia. Kun tutkin kuvia myöhemmin, voin tuntea tuon läsnäolon taianomaisen hetken uudelleen. Toivon, että sama voisi välittyä myös kuvan katsojalle. Pysähtyminen ja läsnäolo ovat rakkaita asioita minulle.

Viikko kului nopeasti, sillä töissä oli jälleen vauhdikasta, mutta samalla myös nautittavaa työntekoa. Runotalon tontin etsintä oli mielessäni ajaessani työmatkaani ja tunnen taas astuneeni pienen askeleen eteenpäin. Olen tiedostanut entistä selkeämmin mitä tahdon. Ainakin luulen niin.

Äitimaamessut ovat tulevana viikonloppuna. Olen tehnyt valmisteluja toistaiseksi aivan liian vähän. Kohta minun on päästävä vauhtiin. Odotan messuja uteliaana, sillä tämä on Runotalolle ensimmäinen kerta messuilla.

Tänään julkaisemani runot ovat viikon kuluessa aamuisin kirjoittamiani. Ne kuvaavat varmasti jollain etäisellä tavalla minun nykyisiä mielenmaisemiani. Olen jatkanut sisimpäni tutkiskelua, ihmetellyt omaa ihmisyyttäni. Olen yrittänyt nähdä itseni rehellisin ja avoimin silmin. Samalla olen opetellut näkemään myös ympärilläni olevat ihmiset avoimemmin ja hyväksyvällä asenteella. Tunnen, että ihmiset muuttuvat omien odotuksieni mukaisiksi. Uskoessani hyvään koen saavani sitä vastaani yhä useammin.

Lähden tulevaan viikkoon avoimin mielin. Näen kanssakulkijani rehellisesti, arvostaen ja kunnioittaen jokaista vastaan tulijaa. Ymmärtäen, että meillä on jokaisella oma tiemme, jota meidän kunkin tulee kulkea.

Hyvää, iloista ja kiitollista mieltä tähän viikkoon!


sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Ilon ja rohkeuden pisaroita hiuksissani


Kirjoitan juurella ison vanhan puun,
tukeva, vahva runkonsa on selkänojani,
tuohensa innoittajani,
lehtensä värisevät
antavat minulle sanansa,
kertovat tarinansa.


Minä itken kirjoittaessani,
en surusta vaan ilosta, liikutuksesta
kuunnellessani kauniita sanoja,
joita puu minulle luovuttaa varastoistaan.


En minä tiennyt, en uskaltanut toivoakaan,
että voisin puun kanssa keskustella tällä tavalla,
että saisin kuulla jotain ihmeellistä.


Kurkotan kohti taivasta
ollakseni läsnä itsessäni,

laitan oksani vasten tuulta
tunteakseni olevani elossa,
hitaasti varistan lehtiäni,
että uudistuisin,
juureni kaivautuvat maahan,
että voisin tuntea
olevani turvassa ja vahva
maailman keskellä,
kuoreni on suoja,
että saisin rauhan.


En pyydä mitään, en odota mitään,
mutta olen onnellinen, että olen tähän syntynyt,
en sattumalta tuulen kuljettamana
vaan tarkoituksellisesti,
että tässä olisin ja säteilisin ympärilleni.


Minä olin hiljaa,
niin hiljaa,
niin pitkään.


Tahdoin syleillä puuta,
sen vanhaa rosoista runkoa
ja se antoi minun tehdä niin.


Olin siinä pitkään hiljaa,
minusta oli hetkeksi tullut puu,
niin luulin,
mutta sitten ymmärsin,
että me olemme samanlaisia,
ihan samanlaisia,
ei meissä ole mitään eroa,
lopulta olemme

samaa maata.
Runotalo




Iloisia, pieniä pisaroita
sataa ylleni taivaasta.
Ne nauravat ympärilläni,
nauran niiden kanssa,
me olemme yhtä,
me olemme samaa perhettä,
samaa maata, samaa sukua.


Tahdon ottaa ne kaikki mukaani,
kantaa selässäni, hiuksissani,
jokaisella solullani
hengittää pisaroiden elinvoiman,
ilon, naurun ja raikkauden.


Olen itsekin
kuin pisarameressä,
ihmismeressä.


Tiedän,
että me olemme samanlaisia
ja kuka tahansa meistä
voi hymyillessään antaa
niin paljon toinen toisellemme.


Miksi en ole pisara,
miksi en nauraisi ja iloitsisi,
jakaisi energiaani ympärilleni.
Runotalo
 

 

Taikalinnun luolassa
asustaa aurinkoinen,
siellä ei ole pilviä,
ei salamointia, ei ukkosen jylinää.


Taikalinnun ikkunoissa
liehuvat kauniit pitsiset verhot
kevyesti tuulessa
aina linnun ollessa kotosalla,
sillä se on avannut kaikki ikkunaluukut,
että valo voisi tulvia ulos ikkunoista.


- Onhan sillä luolassaan
aurinkoinen sisäpuolella
valaisemassa koko maailmaa.


Taikalintu sulkee ikkunansa öisin,
silloin tulee pimeää,
silloin verhot eivät lepata
ja kynttilä palaa linnun pöydällä
yksinäisellä haalealla liekillä.


Lintu ei tahdo
sammuttaa kynttilää,
se ei tahdo nukahtaa,
sillä se on löytänyt
niin paljon itselleen
tästä pimeydestä.


Se tietää valonkin taas saapuvan,
se on päättänyt herättää auringon loistamaan,
avaa kiltisti ikkunat jälleen.

Näin maailman ihmisillä on hyvä olla
ja kaikki saavat auringon energiaa ja voimaa.
Runotalo


Kuunliljojen lehdet ovat muuttuneet kauniin keltaisiksi. Ne näyttävät siveltimellä maalatuilta taideteoksilta. Ihailen niitä hetkisen.

Viime aikoina olen kirjoittanut usein runojani aamuvarhaisella vielä vähän unimaailman syrjästä kiinni pitäen. Silloin ulkona on sysipimeää ja kaikkialla on hiljaista. Aamun hetkinä olen huomannut olevani onnellinen. Aika pysähtyy.

Etsin maailmasta isompia merkityksiä. Tahdon nähdä selkeämmin ja ymmärtää asiat hyväksymällä niiden olemuksen, kysymättä sen enempää. Kaikki on hyvin, niin tahdon ajatella hetkestä toiseen.

Runotalolleni olen yhä edelleen etsinyt sopivaa paikkaa. On hetkiä, jolloin tunnen olevani oikeassa paikassa ja sitten taas kadotan tuon tunteen, varmuuden. Ymmärrän, että ei ole olemassa vain yhtä oikeaa paikkaa talolleni vaan vaihtoehtoja on useita. Maailmankaikkeus järjestää niitä tällä hetkellä eteeni runsaasti, minun tehtäväkseni jää valinnan tekeminen. Sitä ei voi kukaan toinen tehdä puolestani.

Tämä sama kuvio pätee elämässä muutenkin, on vain kerättävä rohkeutta päättää ja tehdä ratkaisunsa. Mitä tahansa teenkin niin se on oikein. Mutta jos en tee mitään niin mitään ei voi myöskään tapahtua, milloinkaan. Jään ikuisesti kyselemään, entä jos? Aion päättää. Ihan pian.

Toivon meille kaikille rohkeutta tähän tulevaan viikkoon. Rohkeutta ja voimaa, vahvuutta kuunnella oman sydämen ääntä.

Hymyillen!

perjantai 17. syyskuuta 2010

Inspiroiva voimaeläin kortti



Tämä voimaeläin hämähäkki tuli minulle tähän hetkeen. Sanoisin, että on oikein osuva. Kokeile sinäkin!
Kuluneella viikolla olen saanut iloa ja inspiraatiota Steven Farmerin sivuilta, josta voi arpoa itselleen voimaeläin kortin. Minusta nämä kortit ovat kauniita. Olen kopioinut kortteja itselleni tietokoneelle työpöydän taustakuvaksi. Voit mennä sivuille, arpoa kortin, sitten klikkaat kuvan kohdalla hiiren oikeata nappia ja valitset aseta taustakuvaksi. Avatessa tietokoneen on ilahduttavaa katsella kortin voimaeläintä ja siihen liittyvää viestiä. Kun tunnen, että haluan vaihtelua kipaisen hakemaan uuden eläimen.


Tahdotko kokeilla minkä kortin sinä saat tähän hetkeen itsellesi? Sivuille pääset tästä.


sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Hokkuspokkus-tekoja


Aamuisin niityillä on usvaa,
minä kelaan sitä pienelle vyyhdilleni,
että saisin itselleni lämpimän takin
talvea vastaan.


Odotan valoisaa,
odotan pakkastähtiöitä.
Odotan luonnon karua kauneutta,
joka vastaisi minulle hiljaa,
kietoisi minut omaan lämpöönsä
josta en tahtoisi lähteä koskaan pois.
Runotalo
 

 

Tässä minä olen, olen ollut niin useasti ennenkin.
Olisinko tänään erilainen kuin eilen,
olisinko tänään kasvanut edes päivän verran eilisestä.


Mittaan joka päivä oman kasvuni.
Tiedän, se ei ole suuren suurta,
mutta huomaan kyllä pienen edistymiseni.
Se tapahtuu juuri silloin, kun en huomaa tarkkailla,
juuri silloin kun en ole varuillani,silloin kun vain olen enkä edes yritä.
Runotalo



Kuullessaan linnun laulavan
juuri hänelle,
hän ei enää voinut vastustaa
linnun kutsua.


Hän oli valmis seuraamaan lintua
ihan minne tahansa;
hän astui toiseen maailmaan,
toiseen ulottuvuuteen.


Se paikka ei todellakaan
ollut tästä maailmasta
koskaan kuullutkaan.


Hän oli innoissaan,
sillä lintu näytti tietä edemmäs.
Siellä näytti vielä kauniimmalta
kuin hän oli ikinä
osannut kuvitellakaan.


Hän ottaisi tämän näkymän mukaansa.
Hän toisi sen mukanaan
tähän toiseen ulottuvuuteen,
karuun maailmaan,
niin että toisetkin voisivat
nauttia sen kauneudesta.


Hän pujahti ulos maalauksestaan,
joka oli hänet ottanut mukaansa.
Lintu istui yhä siinä
sanomatta sanaakaan,
laulamatta säettäkään
kenellekään toiselle.


Vain niille, joille oli taito annettu
nähdä ja kuulla
hieman enemmän kuin tavallisesti
- se lauloi ja vei mukanaan.
Runotalo




 

Viikkoni on ollut luovuutta pullollaan. Hyvää mieltä ja iloisia löytöjä. Puutarhassa löysin hiirenvirnojen kauneuden jäkälöitynyttä aitaa vasten.
Odotan valoisaa, odotan jokaista uutta päivää. Odotan aamun hetkiä pimeän keskellä runoja kirjoittaen, odotan ajomatkoja töihin luonnon muuttuvista maisemista nauttien.
Päivät ovat yllättäen hyvinkin erilaisia pienine sattumuksineen. Minä olen erilainen joka päivä, joka hetki. Koen asiat aina uudella tavalla oman kasvuni mukaisesti. Se mikä eilen ei vielä innostanut, voi tänään tuntua aivan loistavalta idealta.
Todellisuus on aivan ihmeellinen, moninkertainen ja täynnä taikaa. Olen taikuri omassa elämässäni ja teen pienen pieniä hokkuspokkus-tekoja omalle reitilleni. Poimin taikakukkaset polkuni varrelta iloisena matkaani.
Maailma on hymyileväinen, maailma on kaunis. Niin se on meidän silmissämme, jos vain haluamme nähdä sen mikä on hyvin. Niin paljon on hyvin, niin paljon on mahdollista.
Hymyä viikkoonne!


Runotalon kuulumisia


Kortteja

Nettikauppani sai lisää postikortteja. Minulla on valmiina useita erilaisia kortteja myytäväksi äitimaa messuilla. Näissä korteissa on omia puutarhakuviani sekä ajatelmiani. Toistaiseksi olen teettänyt kortit paikassa nimeltä moo. Jos tarvitsen niitä jatkossa isompia määriä niin aion tilata hieman lähempää. Suosittelen lämpimästi kaikille teille, jotka haluatte teettää käyntikortteja tai kuvia tuotteistanne tai valokuvistanne. Moo palvelee oikein mukavasti ja on helppokäyttöinen.

Myös pieniä hiljaisuuden kortteja minulla on nyt valmiina useampi pakka. Nähtäväksi jää miten kauppa käy. Tämä on ensimmäinen kerta, kun menen näiden tuotteiden kanssa myyntitapahtumaan.

Tänään oli runotalon hirsikasalla pieni yllättävä vesivahinko ja niinpä teimmekin kaksi tuntia töitä, että saimme kaikki hirret taas entistä varmemmin suojatuksi kosteudelta. Hyvältä ja kuivilta näyttävät hirret  - onneksi!

Eilen kävin katsomassa yhtä tonttipaikkaa, jota olen käynyt katsomassa jo aikaisemminkin. Nyt tuntui, että tässä se voisi talon paikka ollakin. Kerron kyllä, jos kaupat syntyy...




Mandala & Novita



Tausta on vielä värittämättä...ehkä keltaisella?


Ilo & Inspiraatio
Mandala

Useita kuukausia sitten löysin Liiloliin blogista maininnan mandala värityskirjoista. Liiolii kertoi, että Adlibris myy kirjoja. Täytyy vain kirjoittaa hakukenttään mandala värityskirja niin näkyviin tulee useita vaihtoehtoja.

Elokuussa mietin kuumeisesti mitä ostaisin siskoilleni syntymäpäiväksi. Sitten huomasin, että Adlibris toimittaa kirjoja myös suoraan saajalle lahjapaketissa. Tämä sopikin minulle hyvin ja tilasin samalla mandala kirjan myös itselleni.

Värityskirja unohtui ensin odottelemaan pöydän kulmalle, mutta kuluneen viikon maanantaina kun kotiuduin töistä ja istahdin sohvalle huokaisemaan, niin päätin kokeilla värittämistä. Löysin vanhat puuvärit ja huomasin heti, etten ollut pitkään aikaan muistanut kaikkia muitakaan siveltimiä ja värejä mitä minulla laatikossani on. Olisipa hienoa joku päivä maalata jotain.

Mandalan värittäminen on  rauhoittavaa. Kuin huomaamatta aika hidastuu ja keskityn vain täyttämään pienen alueen kerrallaan. Todella rentouttavaa. Jos värittäisin joka päivä vaikkapa vartin, niin mieleni olisi varmasti paljon tasapainoisempi.


Mandalan eri väreillä on tarkoituksensa. En ole itse perehtynyt mandaloihin tarkemmin, mutta tässä linkki, jossa lisätietoa siitä mikä mandala on ja ilmainen väritettävä mandalan kuva.





Ihania ideoita Novitalta

Meillä oli töissä myyjille Novitan lankakoulutus, sillä meille tulivat myyntiin Novitan langat. Olipas inspiroivaa. Tuli sellainen tunne, että haluaisi neuloa vaikka mitä! Novitan syksyn kuvasto on innoittava. Itse en ollut edes tiennyt sellaista olevan olemassakaan. Tässä kuvassa pieni maistiainen kuvastosta. Novitan nettisivuille  pääset tästä ja siellä on muuten linkkejä neulontablogeihin aivan valtavasti.


Torstaina kipaisin töistä lähtiessä lankaosaston kautta ja ostin pyöröpuikot ja lankaa. Tässä on valmistumassa lämpöinen ja muodikas kauluri. Huomatkaa, että langassa on pienen pieniä kiiltäviä paljetteja. Lanka on paksua, joten tästä tulee nopeasti valmista. Toivottavasti saan tämän pian valmiiksi, sillä lehdessä oli vielä monta ideaa, jotka haluaisin toteuttaa. Kerron niistä varmasti jatkossa, jos tämä innostus on pysyvää.


Täällä innostunut ja iloinen bloggaaja

Tänä aamuna heräsin iloisena ja innostuneen: bloggauspäivä!!

Teen tänään 3 bloggausta

1. Ilo & Inspiraatio - kertoo mistä olen viikon kuluessa saanut iloa
2. Runotalon kuulumisia - yritystoimintani edistysaskeleita
3. Hiljaisuus & Läsnäolo - perinteiset luontokuvat, runot ja mietelmät

Ehkä jatkan näin ensi sunnuntainakin ehkä en, mutta nyt tämä tuntuu oikein, oikein hauskalta.

Palaan kamerakierroksen jälkeen...

lauantai 11. syyskuuta 2010

Halaus ja kiitos teille kaikille!


Sain tämän tunnustuksen Valokilta jo jokin aika sitten.
Kiitos sinulle Valokki sinne ihmeelliseen taianomaisten unien ja tarinoiden blogiin.

Tänään tuntuu oikealta antaa tämä tunnustus eteenpäin kaikille seurantalistallani oleville blogeille.
Niin paljon saan iloa ja inspiraatiota monista blogeista.
Ihailen ja ihmettelen ahkeruutta ja idearikkautta.

Ihana, ihana blogimaailma - halaus ja kiitos tässä teille kaikille!


sunnuntai 5. syyskuuta 2010

STOP

Kaipaan muutosta. Haluan olla rohkeasti kiinni hetkessä, tarttua siihen ja toimia sen hetkisten tuntemusteni pohjalta. Nyt tämä tuntuu hyvältä. Rikon tämän blogini jo pitkään toistuneen kaavan. Alan rakentaa eri tavalla. Haluan olla yllätyksellisempi ja vapaampi. Haluan myös tuoda esille enemmän omaa todellista elämääni. Rohkeasti. Sen mitä voin.


 

Edelleen täällä on kuvia ja runoja, mutta annan itselleni vapauden tehdä joka kerta uudet ratkaisut, luovasti ja mielialani mukaan. Tänään tuntuu keltaiselta ja vähän villiltä. Olen ollut viikonlopun töissä ja siellä on ollut kiirettä. Olen onnellisessa zombi-tilassa. Siis niin väsynyt, etten osaa murehtia huomista ja olen erityisen onnellinen tästä blogihetkestäni, tästä sohvasta ja kohta kotiin saapuvasta valmispizzasta. Aikaisemmin olisin jättänyt vähintäänkin tuon pizzan pois tästä, mutta nyt olenkin totaalisen täydellisesti kiinni hetkessä ja hetki on todellisen ihana - aivan kohta!



Kaivan esiin runomuistikirjani ja etsin jotain sopivaa...
pikku hetki...odottakaahan...

*

Minun aurinkoni, minun kuuni.
Sydämeni askelissa
olette aina mukana.



*

Oi, olen alkanut totella sydäntäni ja voi, miten se tuntuu hyvältä. Aivan mahtavaa. Minä todella teen juuri ne asiat jotka sydämessäni haluan toteuttaa.

*

Tien haarassa minä odotan
jotain uutta ja kaunista,
jotain puhtoisen kiiltävää.

Odotan jotain mitä ei koskaan ole tulossa,
jotain mille ei ole osoitetta, ei päämäärää.

Riisun takkini, alan hermostua,
tunnen, että minut on petetty,
jätetty ja määrätty tänne odottajaksi.

Tien varressa on liikennemerkki,
olen kai jonkinlaisella pysäkillä
tai sitten tuo on minun stop-merkkini.

Sitten se iskee minun tajuntaani

STOP!


*

Olen ollut jo pitkään tuossa tiehaarassa ihmettelemässä. Tällä viikolla huomasin viimeinkin tuon merkin ja ymmärsin sen tarkoituksen. Elämäni on joka hetki tässä ja juuri nyt. Ei ole mitään odotettavaa, kaikki on tässä.

*

Kuluneella viikolla kuuntelin sydäntäni, luotin vaistooni ja totesin sen olevan kokeilemisen arvoista todellakin. Joskus tuntuu kuin palapelin paloja loksahtaisi kohdilleen enemmänkin kuin ihan itsestään. Yhteensattumat ovat hauskoja ja taianomaisia hetkiä.

Vaikka nyt heittäydyinkin vapaamieliseksi niin teen kuitenkin edelleen tämän postauksen sunnuntai-iltaisin. Toki saatan innostua, jos siltä tuntuu, kirjoittelemaan jotain keskellä viikkoakin.

Annetaan sydämen päättää, sillä se on kuitenkin lopulta oikeassa. Ei mieli, ei järki vaan tunne. Tunne, että tätä minä rakastan.