.

Mukava, että poikkesit tänne: Olet nyt Runotalon vanhassa blogissa, jossa on tarinaa vuosilta 2009 - 2017. Voimarunot jatkuvat Runotalon uusilla nettisivuilla ♥ klikkaa tästäRunopolkujen lakaisuterveisin Runotalon Sari

torstai 1. syyskuuta 2016

Sarin kuvapäiväkirja elokuu 2016



KRASSIT

En tiennyt miten paljon iloa voisin saada krasseista. Aurinkoisina aamuina on ihanaa leikata rauhassa kukkineet kukat pois ja seurata miten kasvu etenee. Ensimmäinen kerta, kun onnistuin siemenestä kasvattamaan hyvät taimet. Ostotaimistakaan en ole osannut näin kivoja kasvattaa. Uskon, että syynä on ruukkukukille tarkoitettu hyvä multa ja aamuaurinkoinen suojaisa paikka.



DAALIAT

Ihmeellinen kesä, kun sain kirpparilta ostamani daaliatkin onnistumaan. Ehkä syy on siinä, että en yrittänyt juurikaan kasvattaa hyötykasveja. Niiden kanssa en tahdo onnistua. Yrttimaan reunassa on miniporkkanoita ja lilliputtisipuleita :) Keskityn onnistumisiin, joten kuvaan kukkia!



USVA-AAMU PUUTARHASSA

Lempikuvauskelini on usvainen aamu. Aurinko paistaa pilviharson läpi ja kuviin tulee pehmeä utuinen tausta. Kuvasin kukkien lisäksi hieman voimapuutarhaakin.



KIVIJALAT PAIKOILLAAN

Vihdoinkin on Runotalon tontilla näkyvää edistystä. Saimme Juhan kanssa kivijalat paikoilleen. Taloprojektia voit seurata täällä.



ORAVANPOIKASET VOIMAPUUTARHASSA

Ilokseni neljä oravanpoikasta seikkaili useana päivänä puutarhassa. Hyvä, että tuli töiden tekemisestä mitään, kun oli pakko katsella ikkunoista oravien hassuja touhuja. Poikkesin ulkona katsomassa ja olivat ihan kesyjä vielä. Tulivat uteliaina katsomaan ja yksi kiipesi heti jalkaani pitkin ylöspäin. Totesin, että ei hyvä - ihmistä teidän kuuluu pelätä oman turvallisuutenne vuoksi. Pian emo ilmestyikin pitämään meteliä. Ehkä kertoi poikasille, miten pitää toimia ihmisen suhteen.



UUSI POLKU-PAKKA ja POSTIKORTIT

Uusi voimakorttipakka Polku ilmestyy virallisesti tänään. Siinä on kesä - heinäkuun suosituimmat voimakortit. Äänestyksen tuloksena syntyivät suosituimmat postikortit. Voimakortteja voit tilata Kukkien kaupasta.






VIISAS ELÄMÄ MESSUT

Tässä kuva messuilta vuoden takaa. Hiekkapolun otan messuille taas mukaan ja voimarunoja on jaossa. Jotain uutta ja erilaista olen kehitellyt - messuilla nähdään miten onnistuu :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti