.

Mukava, että poikkesit tänne: Olet nyt Runotalon vanhassa blogissa, jossa on tarinaa vuosilta 2009 - 2017. Voimarunot jatkuvat Runotalon uusilla nettisivuilla ♥ klikkaa tästäRunopolkujen lakaisuterveisin Runotalon Sari

torstai 3. syyskuuta 2015

Joogaa omalla tavallasi








JOOGA KANNATTAA


Tahdon muistuttaa joogan hyvää tekevästä vaikutuksesta. Jos et vielä joogaa säännöllisesti tai on ollut vaikea päästä säännölliseen rytmiin, aloita yksinkertaisilla ja lyhyillä harjoituksilla. Viisi minuuttia päivässä on parempi kuin ei lainkaan. Tai voit lähteä kokeilemaan Adriannen 30 päivän joogaohjelmaa. Sain ohjelman loppuun viikko sitten. Jokaiselle päivälle on oma videonsa. Kuukauden aikana muistin miten paljon joogaamisesta on hyötyä. Joogan ansiosta on helpompi olla omassa kehossa, tulee itsevarmuutta ja ryhtiä, saa energiaa ja mieliala on tasaisempi.




Aamujoogaa - hyvä päivän aloitus


Jatkan edelleen joogaa joka aamu. Pieni meditaatiohetki syntyy kuin luonnostaan joogahetken perään. Välillä se on vain pari minuuttia ja toisinaan parikymmentä minuuttia. Tuntuu hyvältä kuulostella mikä sopii milloinkin. Tänään vuorossa oli yllä oleva aamuvideo, jonka jälkeen oli erityisen hyvä aloittaa päivä. 



JOOGAA OMALLA TAVALLASI


Tärkein oppi kuukauden jaksosta oli, että voin joogata myös ilman opastusta. Voin laittaa mieluisaa musiikkia taustalle ja tehdä liikkeet itsekseni. Voin kuunnella kehoani, miltä sen tuntuu juuri tänään ja tehdä sen verran kuin minusta tuntuu hyvältä. Pääasia on, että suon itselleni sen pienen hetken, jolloin voin keskittyä vain venyttelemään ja hengittämään. 



Melissa Westin aloittelijan joogavideo suomeksi



MELISSAN JOOGAA 
ALOITTELIJALLE SUOMEKSI


Aiemmin harjoittelin ainakin vuoden ajan Melissan joogavideoilla, jotka ovat hieman rauhallisempia kuin Adrianen videot. Laitan tähän tämän videon, jos tahdot kokeilla rauhallista joogaa hyvällä opastuksella suomen kielellä. Muut Melissan joogavideot ovat englanniksi.



JOOGASTA ON HYÖTYÄ ARJESSA


Pieni käytännön hyödyn esimerkki joogasta: Lähdin ruokakaupan kassalta ja toisessa kädessäni roikkui raskas koiranruokasäkki ja toisessa korillinen ruokaostoksia. Tahdoin saada koiranruokasäkin kainalooni, sillä sitä oli hankala roikottaa sormiotteen varassa. Asiaa sen tarkemmin ajattelematta pysähdyin ja rauhallisesti asetin säkin hieman koukistetun polveni päälle. Nostin polven ylös seisoen yhdellä jalalla, siten että sain säkin tukevasti kainalooni. Laskin jalan rauhallisesti alas ja jatkoin matkaani. 

Kävellessäni ulos kaupasta tajusin, että olin juuri tehnyt saman liikkeen kuin aamulla joogamatollani. Joogamatolla seisoin pitkään yhdellä jalalla ja harjoittelemalla tasapaino on kehittynyt. Aiemmin en takuulla olisi horjumatta seisonut yhdellä jalalla säkkiä polvella nostaen ja vielä raskas ruokaostoskori toisessa kädessäni. Tämä on vain yksi esimerkki, sillä tilanteita on useita, joissa huomaa miten joogan kehonhallinta siirtyy arkisiin tilanteisiin. Näistä jutuista syntyy hyvää mieltä ja halua joogata lisää.

Joogaatko sinä ja millaisia vaikutuksia olet huomannut?



*

- spiraalipolulla itseeni - voimakurssi

Tule voimakurssille

Anna aikaa itsellesi, kirjoita spiraalipolun kirjaasi 
ja tee yksinkertaisia läsnäolon harjoituksia, 
jotka auttavat pysähtymään ja näkemään tilanteesi uusin silmin. 
Tee elämääsi tilaa pienille ihanille ihmeille. 
Saat opastusta ja tukea niin paljon kuin tarvitset sähköpostitse koko kurssin ajan. 
Hinta 89,90€. Tutustu ja tilaa tästä.

*

voimakirje

Tuleeko sinulle jo voimakirje?
Voimakirje ilmestyy perjantaisin.

*

Runotalo Viisas Elämä -messuilla 12.-13.9. Tampereella

Runotalo Viisas Elämä -messuilla 12.-13.9. Tampereella




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti