.

Mukava, että poikkesit tänne: Olet nyt Runotalon vanhassa blogissa, jossa on tarinaa vuosilta 2009 - 2017. Voimarunot jatkuvat Runotalon uusilla nettisivuilla ♥ klikkaa tästäRunopolkujen lakaisuterveisin Runotalon Sari

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Vaurautta aarrekartan avulla






RUNSAUDEN JA HYVINVOINNIN VIRTAUS



Runotaloni on yhden naisen yritys. Pienenä yrittäjänä minulla on tarve luoda runsautta. Ei ole aina helppoa luottaa, että tilille kertyy riittävästi. Yrittäjänä tulot ovat vaihtelevat ja yrityksellä on pakolliset kulunsa. Suosittelen runsauden aarrekarttailua erityisesti kaikille aloittaville naisyrittäjille. Voimakirjeen tilaajissa ja kurssilaisissani on ollut useita naisyrittäjiä. Tilanteet näissä yleensä yhden hengen yrityksissä ovat aika samanlaisia. Tarvitaan lujaa uskoa ja luottamusta omaan onnistumiseen.

Tänään mietin omaa yritystäni. Muistutin itselleni, että vähemmän on enemmän. Pitäisi pitää liikeidea selkeänä ja keskittyä siihen minkä osaa parhaiten. Ei ole hyvä tehdä liian monia asioita. Sama pätee kaikkeen tekemiseen ja olemiseen, sisustamiseen ja  lähes mihin tahansa. 

Kaaosta on vaikea hallita, joten selkeytä ajoissa. Vähennä ja karsi sitä mikä ei ole olennaista. Miten nopeasti kertyy turhuutta, joka tukkii energioiden kulun. Tukkeutuminen tarkoittaa, että runsauden virta ei voi kulkea luoksesi. Silloin kaikki hyvä ja rikkaudet eivät pääse sinulle asti. Voit luoda positiivista energiaa ja pitää yllä hyvää mielentilaa. Se heijastuu kaikessa tekemisessäsi ja lopputuloksissa.






SAAKO RAHAA HALUTA?


Raha on asia, josta on vaikea puhua julkisesti. Harva kertoo palkkatietojaan. Herkästi ei paljasteta, jos on vaikea taloudellinen tilanne. Nykypäivänä se on totta monelle. Siksi runsauden aarrekartoille on varmasti tilausta. 

Mitä sitten voi tehdä? Miten luoda visualisoimalla taloudellista hyvinvointia? 

Minua hieman arveluttaa kirjoittaa rahan haluamisesta, kun maailmassa on paljon tärkeämpiä asioita: On lapsia, jotka kuolevat nälkään ja ihmisille tapahtuu pahoja asioita.

Voisiko myönteisempi suhde rahaan ja se, että kaikilla olisi sitä yltäkylläisesti muuttaa maailmaa? Jos kaikilla olisi riittävästi, korjaantuisiko moni muukin asia? Eikö aina lopulta ole kyse rahasta? Hyvä vai paha asia? Miten tahdomme ajatella?


Ensin on tutkittava omia asenteita. Mitä sinulle lapsena kerrottiin rahasta? Miten suhtaudut rahaan tällä hetkellä? 

Tunne rahaa kohtaan olisi oltava myönteinen. Minulla on tässä paljon opittavaa. Rakastan nuukailua ja taloudellisuutta. Sitä moni meistä arvostaa. Emme halua tuhlata luonnonvaroja ja kuluttaa liikaa. En minäkään. Voin silti tehdä hyviä kulutusvalintoja ja nauttia elämästäni.







ANSAITSET KAIKEN HYVÄN


On oltava sinnikäs. Ei riitä, että tekee aarrekartan tai asettaa tavoitteensa. On oikeasti alettava elää unelmaa todeksi joka päivä, mieluummin useita kertoja päivässä. Vähintään nukahtaessa on muistettava keskittyä tuntemaan unelma todeksi ja aamulla herätessä annettava sille hetkensä. Muutos tapahtuu tunnetasolla. Tämä on tärkeää. Se ei tapahdu hetkessä.

Jos uskot olevasi aina köyhä ja ettet ansaitse hyvää eikä sinua onnista, tuo ajatuskuvio ei tunteen tasolla muutu hetkessä. Mutta voit työstää ajatuksiasi muokkaamalla niitä tietoisesti samalla tavalla kuin positiivista ajattelua tai mitä tahansa uutta tapaa opetellessa. On tarkkailtava jatkuvasti ajatuksiaan, että oppii pois negatiivisista ajattelumalleista. 

Vaurautta luovalle suurin vaaniva peikko on epäusko. Se kuiskii: "Mitä sinä oikein kuvittelet?" Peikko on nujerrettava sitkeydellä. Lopulta sen ääni hiljenee ja pian et muista sen olleen koskaan olemassakaan. Tapahtuu asoita, jotka lisäävät luottamustasi ja pääset eteenpäin. 






TEE TÄNÄÄN SE MINKÄ VOIT


Toimi ja toteuta asioita. Jos suunnitelmasi jäävät vain ajatuksen tasolle, mitään ei voi tapahtua tässä todellisuudessa. Ei auta, vaikka kaikki olisi hienosti kohdallaan mielikuvissasi ja jopa tunnetasolla. On tehtävä ne asiat, jotka antavat mahdollisuuden unelmille toteutua. On uskallettava ottaa askeleita oikeaan suuntaan tai ainakin johonkin suuntaan. Usein perille vie kiertoreitti, joka voi aluksi tuottaa pettymyksen tunteen. Silloin on hyvä pohtia mitä voit oppia kokemastasi. Ehkä löysit yhden pienen kultahippusen reppuusi, jonka arvo selviää vasta myöhemmin.







LEIKI PÄIVITTÄIN RUNSAUDEN AJATUKSILLA


Jos olet taloudellisesti tiukoilla, lasket kaikki menot tarkasti. Kulutusta tarkkaillessasi tunnet, ettei sinulla ole varaa hankintoihin. Usein tulet vielä sanoneeksi sen ääneen ja sehän vahvistaa tilannetta entisestään. Yleisesti on hyväksyttävää sanoa, että minulla ei ole varaa, mutta sitä ei voi sanoa, että minulla on kyllä varaa.

Jos keskityt rahan puutteeseen, luot jatkuvasti uusia tilanteita, joissa rahasi eivät riitä. Jos keskityt rahan paljouteen, sinulla on yhä enemmän kaikkeen mitä tarvitset. On siis keskityttävä tuntemaan, että sinulla on riittävästi ja se houkuttelee runsauden luoksesi. Käytä mielikuvituksesi voimaa. Aarrekarttasi on kuvien kautta apuna. Se muistuttaa unelmoinnista. Unelmoi ja leikittele joka päivä runsauden ajatuksilla. 






MEILLÄ KAIKILLA VOI MENNÄ HYVIN


Onko oikein haluta taloudellista hyvinvointia? 

Jos meillä kaikilla menee hyvin, se auttaa kaikkia ympärillämme voimaan hyvin. Jos kaikilla on riittävästi, ei kenenkään tarvitse nähdä nälkää tai tuntea puutetta mistään. Kaikilla on silloin varaa hyvään terveydenhoitoon ja parhaisiin lääkkeisiin. Kodeissa on viihtyisää ja jokainen voi opiskella niin paljon kuin tahtoo. Yritykset menestyvät, sillä niillä on riittävästi ostavia asiakkaita. Toki asiakkaat voivat valinnoillaan vaikuttaa siihen millaiset yritykset menestyvät. 



Tästä voit aloittaa. 

Jos vahingossa sanot, että minulla ei ole siihen varaa, korjaa lause välittömästi: Minulla on siihen varaa, voin ostaa sen. Opettele tunnetta aina nähdessäsi jotain minkä haluaisit. Ajattele, että minulla on tuohon varaa, voin saada sen. Näin muutat ajatteluasi. Muista silti, että pelkkä taloudellinen menestys ei tuo onnea. Tärkeintä on tasapaino, iloa ja rauha sisimmässäsi. Voit elää kaikin tavoin yltäkylläisyydessä. 






Toivon, että sait ideoita omaan taloudelliseen vaurastumiseesi. Aarrekarttaan ei kannata laittaa rahaa vaan asiat, joita rahalla tahtoo. Olen huomannut, että kiitollisuuden kautta voin parhaiten luoda elämääni runsautta ja hyvinvointia.  

Tänään alkaa aarrekarttakurssin toinen viikko. Tarkoituksena on selvittää todelliset unelmat, siis se mitä aarrekarttaan laitetaan. Olen kirjoittanut aiemmin elämän osa-alueista täällä. Talous ja vauraus ovat vain yksi osa-alue kokonaisuudessa. Tästä löydät toisen viikon tehtävien ohjeita ja täällä voit ilmoittautua kurssille.


Inspiraatiota ja tukea kirjoitukseeni sain kirjahyllyssäni olevasta kirjasta The Secret Salaisuus. Kirjasta löydät paljon tukea aarrekarttailuun, visualisointiin ja unelmien toteuttamiseen. Suosittelen.


4 kommenttia:

  1. Olipa hyvä kirjoitus. Aika tuoreena yrittäjänä luin tämän todella suurella mielenkiinnolla. Salaisuus on ihana kirja, sen kaivan esiin aina niinä hetkinä, kun meinaa epätoivon ajatukset iskeä.

    Kiitos tästä tekstistä, se kolahti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli. Hyvä, että kirjoitit minulle tämän kommentin. Se on tärkeää, kun yritän oppia kirjoittamaan siten, että siitä on todellista hyötyä lukijalle. Nämä kirjoittamani ovat asioita, joita opettelen joka päivä ja näissä ei taida ikinä tulla valmiiksi :) Sama juttu, että kirjahyllystä on kaivettava esiin parhaat opukset kun tulee heikko hetki.

      Meissä sitkeissä yrittäjänaisissa voisi hyvinkin olla tämän maamme tulevaisuus <3 Uskotaan, että me osataan ja onnistutaan :)

      Poista
  2. Tämä oli hyvä kirjoitus, kiitos!

    Olen käynyt kolme vuotta seminaaria, jossa yhtenä osana käsitellään rahaa. On antanut paljon ajattelemisen aihetta. Ja käytännössäkin on muutosta tapahtunut. Se mihin keskityt, vahvistuu.
    Taidan kokeilla vielä tuota aarrekarttaakin.

    Iloa viikkoosi ja ihanaa kevään odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, kiva, että poikkesit lukemassa.

      Olen jatkanut vielä tänäänkin opiskelua katsomalla Bob Proctorin luentoa aiheesta netistä. Aion uusia aarrekarttani. Kyllä suosittelen aarrekartan kokeilemista. Se on piristävää ja sopii oikein hyvin kevääseen kun luontokin uudistuu.

      Ihania keväisiä päiviä sinullekin!

      Poista