.

Mukava, että poikkesit tänne: Olet nyt Runotalon vanhassa blogissa, jossa on tarinaa vuosilta 2009 - 2017. Voimarunot jatkuvat Runotalon uusilla nettisivuilla ♥ klikkaa tästäRunopolkujen lakaisuterveisin Runotalon Sari

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Voimapuutarha kortit viikolle 40: Olemisen keveys










maanantai



Pieni perhonen 
lähti matkaan innolla.









tiistai



Riemu täytti 
perhosen sydämen.









keskiviikko



Odota,
että siipesi ovat valmiit
sitten voit lentää
minne ikinä tahdot.









torstai



Siinä hän on,
niityn kukkanen, 
siinä hän on.









perjantai



Hymyilen sisäisesti,
nyt minulla on perhonen,
kaunis valkea lepattava perhonen
sisimmässäni.









lauantai




Ihmettelet, 
etsit kunnes löydät 
sen oman kukkasen.










sunnuntai



Perhosen katsetta,
kultakalan kimmellystä,
kurkien auraa ja taivaan tähtiä.








Tänään tuntuu oikealta antaa kuvien olla ilman tekstejä. Tahdon, että voimapuutarha saa tilaa puhutella sinua. Voimaruno luo oman tunnelmansa ja annan voimarunojen syntyä erilaisina yhä uudelleen, elää hetkessä. Valitsin perjantain kierrokselta seitsemän kauneinta kuvaa tulevan viikon korteiksi. Suunnittelen parhaillaan uusia voimapuutarha kortteja, jotka tulevat myyntiin lokakuun aikana. Olen innoissani uuden luomisesta. Inspiraationa ovat kaikki kuvat, jotka olen kuvannut viimeisen puolen vuoden aikana.



Lue täältä miten voit hyödyntää viikon voimakortteja.




Oikein hyvää uutta viikkoa sinulle täältä voimapuutarhasta!










Sari & Kukat

*


Tilaa kortteja:

voimapuutarha kortit



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti