.

Mukava, että poikkesit tänne: Olet nyt Runotalon vanhassa blogissa, jossa on tarinaa vuosilta 2009 - 2017. Voimarunot jatkuvat Runotalon uusilla nettisivuilla ♥ klikkaa tästäRunopolkujen lakaisuterveisin Runotalon Sari

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Voimakortit viikolle 16




ma 14.4.

Maailmassa tapahtuu asioita, jotka voivat tuntua uhkaavilta. Voisin pelätä ja kuluttaa päiväni täyttäen pääni huolen ajatuksilla. Voin tietoisesti päättää valita asenteeni ja uskoa hyvään. Kaikella on oma tarkoituksensa. Teen parhaani siinä missä voin. En anna tilaa synkkyydelle, sillä siitä ei ole minulle eikä maailmalle mitään hyötyä.



ti 15.4.

Tapahtuipa mitä tahansa, hyväksyn sen. Olen täällä oppimatkalla. Luotan, että kaikki on minun parhaakseni. Näin minun on helpompi elää elämääni. Näen todellisuuden siten kuin se on, mutta valitsen oman asenteeni. 



ke 16.4.

Vanha puu kasvaa tukevasti omalla paikallaan. Juuret ulottuvat laajalle ja oksat kohovat korkeuksiin. Tähän minut on tarkoitettu, olemaan ja tähyämään kohti korkeuksia. Sydämeni on rakkaudessaan voimakas - se ei horju.



to 17.4.

Aivan kaikessa - myös kuivuneessa, käpristyneessä ja hitaasti hiipuvassa voin nähdä kauneutta. Kauneus on kaikkialla jokaisessa hetkessä. Tänään voin pysähtyä katsomaan ja tuntemaan.



pe 18.4.

Mitä sinä etsit? Minä etsin itseäni. Voin löytää itseni monin tavoin ja uutena jokaisena elämäni päivänä. Tänään kasvan hieman eilisestä, huomenna olen pidemmällä. Olen kuin vanha puu, muokkaannun omaksi ainutkertaiseksi itsekseni yhä täydemmin. Siksi olen täällä, että olisin se mikä olen.



la 19.4.

Voinko vaatia itseltäni vähemmän ja antaa samalla muillekin luvan hellittää tahtia? Voinko olla suorittamatta? Kun tunnen surua tai iloa, voin antaa sen näkyä ulospäin. Olen avoin kokemaan omat tunteeni aidosti.


*

Tämän viikon voimakortit ovat Mustavalkoinen Puutarha sarjasta. Kirjoitin kortteihin uudet merkitykset. Toivon, että ne sopivat tulevaan viikkoomme. 

Kaikki 20 erilaista voimakorttia alkuperäisine merkityksineen löytyvät täältäTämä korttisarja poistuu valikoimasta sitä mukaa kun varasto vähenee. Pikkupakassa on jäljellä 15 erilaista korttia ja isoissa korteissa 10 erilaista.

Toivon meille kaikille oikein hyvää viikkoa!






Voimakirjeessä saat kerran kuukaudessa voimarunot ja voimakortit ilmaiseksi sähköpostiisi. Liity mukaan täällä.





4 kommenttia:

  1. Todella hieno julkaisu ja kauniita sanoja !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas erikoinen sattuma, että kävin blogissasi jo ennen kuin huomasin tämän kommenttisi :) Huomasin blogisi linkin tuolta seurannasta, jossa näkyvät tämän blogini käynnit: Linkki oli minulle uusi, joten lähdin katsomaan ja löysin kauneutta <3

      Mukavaa, että jätit viestin ja kiva, että pidit tästä julkaisusta :)

      Poista
  2. Kävin taas katsomassa untani tälle yölle ♥ Ihanaa, kiitos ♥

    Aivan ilman en pärjää, itkinkin jo eilen sängyssä puutarha-ikävää....ja Saria ♥
    Olen aivan hassu ja tunteellinen, mutta silti sen itsetutkiskeluni jälkeen jotain oivalsin.
    Mä olen vaan ja en halua pakolla muuksi muttua. En sitä hyvyyden viittaakaan heitä, sillä viitta on vain kuori ja sinänsä merkityksetön. Sydän kertoo minulle ihmeellisiä tarinoita tunteista ja siitä, että mulla on lupa olla avoin ja niin paljon kaikkea, mitä minulle on annettu. Mä rakastan mun sydäntä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin julkaista tämän kommentin vasta nyt, odotti julkaisuaan ♥

      Hieno ajatus, että voi katsoa voimakortin viimeiseksi illalla ja nähdä siitä unta ♥

      Itsetutkiskelusi lopputulos on mielestäni hyvä. Jokaisen on oltava sitä mitä oikeasti on. Jos on avoin niin on - kaikilta se ei luonnistu ja silloin on mielestäni ihan ok olla sulkeutuneempi. Meidän on oltava erilaisia, että voisimme kokea asioita ja oppia toisiltamme sitä kautta ♥

      Lauseesi on kaunis: Mä rakastan mun sydäntä ♥ siinä tärkein ♥ sydämellä on voimaa enemmän kuin aina muistammekaan ♥

      Poista