.

Mukava, että poikkesit tänne: Olet nyt Runotalon vanhassa blogissa, jossa on tarinaa vuosilta 2009 - 2017. Voimarunot jatkuvat Runotalon uusilla nettisivuilla ♥ klikkaa tästäRunopolkujen lakaisuterveisin Runotalon Sari

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Hetki Voimapuutarhassa - Kimppu









KUIHTUNEET LEMMIKIT



Tervehdys ystäväni, saavuit voimapuutarhaan. Ole hyvä, istu minne itse tahdot. Valitse paikka, joka tuntuu itsellesi sopivimmalta. 

Saanko esittäytyä: Olen lemmikki tai oikeammin saammeko esittäytyä, sillä meitä on tässä iso joukkio. Ehkä et heti tunnistanut meitä, sillä me olemme jo menossa, kuihtumassa pois, lähdössä toiseen todellisuuteen. Meissä on jo rauha ja ikuisuus; pysähtynyt ajaton hetki.

Meidät on kerätty yhteen kauniiksi kimpuksi. Olemme kaikki yhdessä kiertyneinä toisiimme. Olemme yksilöitä ja silti me olemme yksi.  Me luulemme olevamme erillisiä kaikista muista, mutta todellisuudessa me kaikki olemme yhtä. Meillä on vaikutus toisiimme toistemme kautta.  Siksi on tärkeää miettiä mitä ajattelee tai sanoo toisesta. 

Ajatuksemme voivat luoda todellisuuden vahvasti. Ken oivaltaa tämän voi saada paljon aikaan hyvää niin itselleen kuin kaikille ympärillään. Siispä ajattele kauniita ajatuksia itsestäsi ja muista ihmisistä. Usko hyvää ihmisistä niin tulet saamaan kohdallesi hyväntahtoisia ihmisiä. Usko ja luota hyvyyden voimaan. 







Ole hyvä, poimi tästä matkaasi voimaruno.


VOIMARUNO

KIMPPU


Tietämättään
 he olivat kaikki kietoutuneet toisiinsa niin lujasti, 
että kestäisi tuhat vuotta purkaa kaikki säikeet.
Lopulta nuo säikeet yhdistivät heidän sydämensä ja mielensä. 

VoimaPuutarha © RunoTalo






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti