.

Mukava, että poikkesit tänne: Olet nyt Runotalon vanhassa blogissa, jossa on tarinaa vuosilta 2009 - 2017. Voimarunot jatkuvat Runotalon uusilla nettisivuilla ♥ klikkaa tästäRunopolkujen lakaisuterveisin Runotalon Sari

lauantai 24. elokuuta 2013

Yrttitarhasta muotopuutarha


Voimapuutarhaan syntyi uusi yrttien muotopuutarha. Suunnittelin paperille puutarhan muodon ja käytin yrttejä, joita puutarhassa on ennestään. Lisäsin piristykseksi pienet pallotuijat ja angervot. Keskelle asetin sammaleisen kiven. Sen päälle laitan ensi kesänä ison jalallisen kukkaruukun.


Äitini tuli vierailulle ja ahkeroimme puutarhan lähes valmiiksi yhden päivän aikana. Ensin nostimme kaikki yrtit pois vanhoilta paikoiltaan. Sitten hahmottelimme istutusalueet ja hiekkakäytävät. Maasto ei ole aivan tasainen, joten jouduimme hetkisen miettimään lopullista toteutusta.


Tässä on kuva valmiista yrttitarhasta. Nyt odotan sadetta, että hiekka asettuisi tasaisemmin. Yrtit ovat pieniä reppanoita kun niitä on jaettu moneen osaan, mutta varmasti jo vuoden kuluttua ovat taas rehevämpiä.



Aivan kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan. Tuijan kohdalla olikin kallio, joten alkuperäiseen pohjapiirrokseen täytyi tehdä muutoksia. Tuijat löysivät onneksi hyvät uudet paikat vastapäätä toisiaan. Myös muutamia muita muutoksi tehtiin työn edetessä.




Oli mukavaa tehdä tätä projektia yhdessä äidin kanssa. Puuhailu sujui rattoisasti jutellen. Lopuksi istuimme tyytyväisinä ihastellen lopputulosta. RunoTalolla on nyt uusi hieno yrttitarha. Mikä onni!

2 kommenttia:

  1. Vaikuttaa söpöltä, ja paranee vain ajan kanssa :) Ihanaa kun olette jaksaneet ahertaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutaman vuoden kuluttua kenties käytävillä tungosta :) Hyvin jaksettiin ja äitini heilutteli lapiota reippaammin kuin minä... Toivon, että otetaan uusi puutarhaprojekti vuoden kuluttua.

      Kiitos kivasta viestistä Lilli <3

      Poista