.

Mukava, että poikkesit tänne: Olet nyt Runotalon vanhassa blogissa, jossa on tarinaa vuosilta 2009 - 2017. Voimarunot jatkuvat Runotalon uusilla nettisivuilla ♥ klikkaa tästäRunopolkujen lakaisuterveisin Runotalon Sari

maanantai 13. elokuuta 2012

1700-luvun markkinakuulumiset


Isonkyrön 1700-luvun markkinoilla ei paljon ehdi kuvata tai olla kuvattavanakaan, sillä asiakkaita oli jälleen runsaasti sateesta huolimatta. Tämä kuva on ensimmäiseltä aamulta, jolloin myyntikoju on lähes valmis. Pöydän ääressä on äitini laittamassa käsintehtyjä kirjojaan esille.




Vanhassa astiakaapissa ovat puutarhan pikkutaimet merkittyinä puisilla kertakäyttölusikoilla. Moni taimista matkasikin lopulta uuteen kotiinsa.



Äitini yrityksen TuuliHelmen tuotteet olivat kojun toisella puolella.





Toisena aamuna järjestelimme osan tuotteista uudelleen. Tällainen koju, johon asiakkaiden olisi tultava sisälle on hieman hankala mielestämme. Tuntuu, että osa asiakkaista ei rohkene tulla osaston perälle tai ei mahdu sinne, kun on ennestään asiakkaita. Vuosi sitten pöytämme oli kojun etureunassa ja silloin saimme tuotteita enemmän asiakkaiden näkyville. Ehkä paras versio olisi pöytä etureunassa ja myös takana. Sinne taakse sitten tarvittaessa voisi kulkea tai siellä voisi säilyttää varastoa tai isompia tuotteita asiakkaiden nähtäväksi. Joka kerta taitaa oppia uutta ja aina miettii mitä voisi ensi kerralla tehdä vielä vähän paremmin.

Ensimmäisenä päivänä katto oli peitetty valkoisilla lakanoilla, mutta se esti meitä näkemästä missä kohden katolle oli kertynyt vettä ja vaikeutti veden poistamista katolta. Poistimme lakanat toisena aamuna. Oli turvallisempi olo, kun näimme mitä katolla tapahtuu, sillä molempina päivinä satoi hieman. Ohjeissa on moneen kertaan neuvottu kiristämään katon pressu ja paikkaamaan reikäpaikat huolella heti kojun laittamisen alkaessa. Emme olleet kovin huolellisia, joten lauantain sateessa maksoimme pienoiset oppirahat. Onneksi vettä valui myyntipöydälle vain vähän.

Muuten kaikki sujuikin erinomaisesti. Oli ihanaa kun kahvia ja unelmatorttua tuotiin kärryillä tarjolle kojujen myyjille. Johanna (bloggaaja hänkin) kiersi aamupäivästä huikkaamassa heipat myyjille ja kävi kyselemässä tunnelmia muutenkin. Järjestelyt markkinoilla toimivat todella hyvin. Kaikesta on huolehdittu ja mukavia asiakkaita todellakin riittää ruuhkaksi asti.


Tässä olemme minä ja äitini toisen päivän aamuna innokkaina aloittamaan uuden päivän. Äitini TuuliHelmi blogi löytyy tästä.  Äitini ei toistaiseksi itse bloggaa vaan autan häntä päivittämään tuotteiden tietoja blogiin. Sähköpostitse häneltä voi tiedustella tilauksesta käsintehtyjä kirjoja ja kirjankorjausta.





On hauskaa ja ihmeellistä tavata blogiystäviä. Tässä Maahettarien pajan myyntikoju, joka on mielestäni todella kaunis ja runsas. Ihanilla siskoksilla on kaikilla oma bloginsa tai jopa useampia. Tässä linkki Maahettarien blogiin.



Ostin itselleni Maahettarilta tämän korun ja sain sen vielä erikseen lyhennettynä haluamaani pituuteen. Hyvää palvelua. Blogiystävistä vielä: kojussa piipahti nopeasti viimekesäinen tuttavuus Kullanmaalla blogista ja tapasin uuden bloggaajan Onni on... blogista.




Sotilailla oli oma näytöksensä. Pelästyn joka kerta puolikuoliaaksi kun tykillä ammutaan.


Välillä en voi vastustaa ottaa ihania tuotteita itselleni omaan käyttöön. Voimapussukka Kohtelen itseäni hellästi muistuttaa minua nyt tuosta tärkeästä asiasta. Pidän paljon pellavaisesta roheasta pinnasta.


Äitin valmistamista kirjoista halusin tämän itselleni. Sen nimi on Puutarha Kosmos, joten sopii oikein hyvin minulle. Nyt taisin tässä kirjoittaessani keksiä mitä kirjaan laitan. Säästän sen tarinan myöhemmäksi. Arvatenkin se liittyy puutarhaani.

Kirjoja ja pussukoita löytyy vielä Runotalon nettipuodista.

Kiitos vielä ihan kaikille tapaamillemme mukaville ihmisille!



4 kommenttia:

  1. Oli niin hauskaa tavata. Harmitti etten ehtinyt kunnolla katselemaan kojunne tarjontaa. Koju oli kaunis ja todella ihanasti suunniteltu. Ensi vuonna olemme varmasti paljon viisaampia ja saamme järjestettyä itsellemmekin hieman aikaa tutustua markkinoiden antiin. Huomasimme jo monta asiaa joka kannattaa tehdä ihan toisin. Kokemus oli kuitenkin oikein positiivinen. Varmasti olemme mukana ensi vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se hassua, että itse huomaa kojustaan vaan kaiken mitä pitäisi tehdä paremmin :) Taidamme siis tavata vuoden kuluttua...jospa ehtisimme silloin jutella muutaman sanasen enemmän - yhteinen kahvitauko olisi kiva...

      Poista
  2. Tervetuloa kotiin ja ONNEA menestyksekkäiden markkinapäivien johdosta. Kiva kun laitoit kuvia, niin melkein pääsi itse mukaan.
    Olitte kaikki, sinä ja äitisi ja Maahettaret, niin hienosti pukeutuneita ja osastot näyttävät upeilta.

    Kerroinkin, että minulle tuli Usvan ja googlen välillä ongelma, siksi Usva- ja Uuna-blogit ovat nyt poissa. Käytän ainoastaan Siira-blogia, mutta sen kainalossa on uusi Runokivi-blogini, jossa on vain runoja ja hassuja tarinoita. Nyt sinulla on paljon järjestämistä, että pääset taas arkeen kiinni, mutta sitten joskus myöhemmin voi käydä istumasssa Runokivellä.

    Ja voi, pikkuista lintua. Minulla ei ole yhtään verkkoa ja muistan tämän, kun ensi vuonna ajattelin laittaa pensasmustikoita kasvamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietinkin, että oletko se sinä, kun poikkesin Valokin blogissa. Poikkean heti kun ehdin istumaan Runokivellä, kuulostaa hyvältä.

      Poista