.

Mukava, että poikkesit tänne: Olet nyt Runotalon vanhassa blogissa, jossa on tarinaa vuosilta 2009 - 2017. Voimarunot jatkuvat Runotalon uusilla nettisivuilla ♥ klikkaa tästäRunopolkujen lakaisuterveisin Runotalon Sari

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Uusia askelmia haltioituneena lähestyen


Tänään
minä tartun mahdollisuuksiini
kaksin käsin
enkä päästä niistä irti.



Tänään
päätän olla oma itseni
niin täydesti,
etten voi kadottaa itseäni
enää hetkeksikään.



Tänään elän hetkessä,
olen siinä niin läsnä
että mieltäni kirvelee,
sillä se ei pääse enää
sekoittamaan päätäni.



Mieleni on hiljennyttävä,
väistyttävä sivuun
lopullisesti.
Runotalo


Tuuli ja lumisade eivät antaneet minulle paljon aikaa kuvakulmien kokeiluun, sillä pelkäsin kamerani kastuvan. Tuo pieni hetki jonka vietin lumisessa puutarhassa riitti kuitenkin hyvin tuomaan hymyä tähän päivään.

Etsin hiljaisuudesta vastauksia. Etsin vastauksia läsnolosta. Huomaan, että ulkoisilla olosuhteilla ei ole merkitystä. Tärkeintä on se mitä tunnen sisimmässäni. Löydän rauhan itsestäni luottamalla itseeni enemmän.

Tämän vuoden viimeinen viikko on alkamassa. Jään odottamaan uteliaana uuden vuoden ensimmäisten askelmien saapumista kohdalleni. Tunnen niiden häämöttävän jo polkuni päässä.

Olen läsnä, mutta voin silti inspiroituneen haltioituneena katsoa tulevaan. Taakseni katson vain muistaakseni, etten ole menneisyyteni. Kunnioitan elämää minussa, joka on voimissaan ja kauneimmillaan tässä hetkessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti