.

Mukava, että poikkesit tänne: Olet nyt Runotalon vanhassa blogissa, jossa on tarinaa vuosilta 2009 - 2017. Voimarunot jatkuvat Runotalon uusilla nettisivuilla ♥ klikkaa tästäRunopolkujen lakaisuterveisin Runotalon Sari

perjantai 14. elokuuta 2009

Ensimmäinen satsi perillä

Maailma on sinun.
Teet mitä tahdot.
© Runotalo





Kylmän yön jäljiltä aamu oli vilpoinen, mutta aurinko alkoi pian lämmittää. Hirsien purku eteni nopeasti, kun oli konevoimaa apuna.

Muutamassa tunnissa seinät vaihtuivat irtohirsiksi ja oltiin jo lähes maantasalla.



Hirret irtosivat lähes leikiten. Hienoa työtä ovat rakentajat aikoinaan tehneet.



Tässä hirsien mukana lähti soukan kamarin käsin maalattu tapetti. Tapetti viillettiin puukolla hirsisaumojen kohdalta etukäteen ja näin tapetti ei repeytynyt kovin pahasti. Toivon, että saan edes pienen osan säästettyä ja jollain konstilla näkyviin talon uudessakin versiossa. Toki vastaava kuvio on tarkoitus toteuttaa mallin mukaisesti uutena versiona koko kamariin.




Lattialankut ja kattolaudat nostettiin kyytiin nippuina.



Nyt rakennus on lyhentynyt kahden kamarin verran. Ensi kerralla olisi mahduttava kaikki loput hirret kyytiin.




Tässä rekka jo peruuttaa lastin purku paikalle tunnin ajomatkan jälkeen.



Kuorma saatiin hyvin puretuksi. Tästä jatketaan taas sitten käsivoimin eteenpäin. Puutavarat peiteltiin väliaikaisesti pressuilla. Seuraavaksi hirret on pinottava huolellisesti ja laudat sekä lankut on siirrettävä suulin suojiin. Nyt voi huokaista tyytyväisenä ja tuntuu, että taidetaan olla pienen lepotauon tarpeessa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti